Vertti keitteli taas huolisopan

Huokaus. Vihdoinkin kotona ja nyt neljä päivää vapaata. Kyllä tätä on jo odotettukin. Ihan tunteja on laskettu tähän. Lähdin nimittäin lauantaina varhain aamulla työmatkalle ja palasin tiistaina illalla, mutta matka tuntui huomattavasti pidemmältä Vertin tempauksen takia.

Kaikki alkoi, kun perjantai-iltana kaivoin esille matkalaukkuni. Laukku oli ollut viimeksi käytössä joulujuhlissa. Silloin minulla oli mukana höyhenpuuhka, jossa oli hopeisia muovinaruja koristeena. No, näitä naruja irtosi puuhkasta ja niitä oli jäänyt myös tuonne laukkuun. En vaan huomannut sitä, ja hetkeksi kun käänsin selkäni, Vertti ehti syödä narua. Narunpätkä katosi suupielestä sisään kuin parempikin herkku. Otin heti leuasta kiinni ja avasin suun, mutta narut oli jo nielaistu :(

Yö meni huonosti nukkuessa ja aamulla soitin eläinlääkärille, joka oli sitä mieltä että kissaa ei saisi jättää valvomatta mahdollisen suolitukosvaaran takia. Olin yksin kotona ja minulla oli noin 20 minuuttia aikaa päättää perunko koko matkan. Ristiriitaisin mielin lähdin itku kurkussa taksilla lentokentälle ja soittelin läpi kaikki mahdolliset mieleen tulleet henkilöt, jotta saisin Vertin valvojaksi jonkun. Vielä lentokentälläkään en ollut varma tulenko oikeasti nousemaan lentokoneeseen. Lopulta järjestyi niin, että henkilökunnan toinen osapuoli pääsikin sitten jo aiemmin kuin piti tulemaan takaisin kotiin ja Vertti joutui olla valvomatta vain puoleenpäivään saakka.

Silti tuntui kamalalta istua lentokoneessa, matkalla vieraaseen maahan, kun kotona tällainen tilanne. Olin aivan rikki ja mietin, että eipä taida matkasta tulla mitään. Pieni paniikinpoikanen hiipi mieleen ja jos olisi ollut mahdollisuus hypätä laskuvarjolla takaisin maanpinnalle, olisin varmasti suostunut, vaikka pelkään yli kaiken lentämistä ja korkeita paikkoja. Tällä kertaa lentäminen ei kyllä edes pelottanut, niin paljon oli muuta ajateltavaa.

Lauantaipäivä meni kuin sumussa. Tekstiviestiliikenne Liettuan ja Suomen välillä kävi kuumana, ja lopulta illalla saapui odotettu viesti; Vertti oli käynyt hiekkalaatikolla isolla asialla! Suoli toimi, eikä suolitukos ainakaan vielä ollut tullut.

Sunnuntain, maanantain ja tiistain odottelin vain viestejä, jotka kertoivat oliko Vertti syönyt, oliko pirteä, oliko käynyt laatikolla. Neljän päivän työmatka tuntui ikuisuudelta. Kaikki vaikutti kuitenkin olevan kunnossa, joten tunnelma hieman rauhoittui alun paniikinomaisesta haahuilusta. Osasin jopa hieman nauttiakin matkasta ja Vilnan lämpimästä keväisestä tunnelmasta.

Mutta tiistai-iltana kun vihdoin saavuin kotiin.. En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta kun sain Vertin syliini <3

Edelleen seuraillaan pojan vointia, koska narut eivät ole tulleet ulos, mutta poika voi tällä hetkellä hyvin ja on paljon helpompaa kun saan itse nähdä, että kaikki tuntuu olevan kunnossa. Vertti ei ilmeisesti halunnut, että lähden matkalle, kun taas tällaisen sopan keitti. Mutta nyt yritämme nauttia neljän päivän vapaista poikien kanssa. Oikein mukavaa helatorstaita ja loppuviikkoa kaikille! Älkää syökö narua!

"Ihmeellistä hössäämistä taas jonkun
narun takia, en tajuu..."